maanantai 24. syyskuuta 2012

Tattikakku, eli syksyinen supermakea banoffee

Aina on aihetta juhlaan. Oli juhlimisen aihe sitten synttärit, nimpparit, pyhät tai bileet, makeaa saa silloin luvalla syödä. Suvussani/"meilläpäin" ei ole koskaan ollut tapana juhlia nimipäiviä, hyvän nimipäivän onnitukset joskus jonkun muistaessa saatu, ei muuta. Se on ollut ihan fine. Mutta nyt kun meidän perheessä vipeltää puolitoistavuotias, on ihanaa edes pikkuisen juhlistaa hänen vuokseen nimppareita. Tai sitten äiti saa oivan syyn leipoa herkkuja. :) Saatiin myös sinä päivänä vieraita joten "nimpparikakkua" tarjoiltiin isommalle porukalle.

Banoffee on suht nopea valmistaa kun keittelee kondensoidun maidon valmiiksi hyvissä ajoin ennen kakun valmistusta. Aamusta meillä oli kiire ja maito ei saanut kiehua riittävästi. Keitin sitä kaksi tuntia ja luultavasti myös liian pienellä lämmöllä, koska maito ei ollut muuttanut koostumustaan juuri ollenkaan kinuskisempaan suuntaan. Koostumus oli paksuhkoa ja vaaleaa. Maku muistutti valkosuklaakastiketta joten jouduin sitten tekemään "valkosuklaa" version toffeisen kinuskin sijaan. Maku oli kakulla silti mainio! Syksyiseen teemaan sopi hyvin Makuunin irtsariosastolta löytyneet ruskeat vaahtosienet ja kurpitsavaahtikset. Pikkuväen silmää ainakin hivelee kaikki pieni hömpötys.

- - - - - - - - - - - - - -

Tarvitset:

Tölkki kondensoitua maitoa
Vähän reilu puoli pakettia täysjyvä Digestive keksejä
100 g voita sulana
2 (yli)kypsää banaania
2 kypsää päärynää
puolikas lime
1 prk Flora vispiä
(1 rkl vaniljakreemijauhetta)
tummaa kaakaojauhetta koristeluun
karkkeja/pähkinöitä

Valmista ensin toffee. Keitä avaamatonta tölkkiä kattilassa kuumassa vedessä 2½-3 h. Anna jäähtyä.
Murskaa Digestive -keksit pieneksi muruksi, sulata voi ja yhdistä, sekoita tasaiseksi. Painele keksivoiseos irtopohjavuokaan pohjalle, tee pienet parin sentin reunat.
Anna pohjan jähmettyä hetki jääkaapissa tai jos haluat rapeamman pohjan, anna olla 10-15 min 200 asteisessa uunissa keskitasolla.
Valuta tölkistä paksu toffee keksipohjan päälle. Kuori hedelmät, viipaloi, ja mausta limemehulla. Lado hedelmiä toffeen päälle. Päärynä antaa kivaa lisämakua muuten makeaan piirakkaan.
Vatkaa kerma, lisää loppuvaiheessa vaniljakreemijauhe. Vaikka Flora vispi on mukavan jämäkkeliä kermavaahtoa sellaisenaankin, saa vaniljakreemijauheella vielä paksumman (ja maukkaan) kermavaahdon. Levittele kermavaahto aavistuksen kukkulan muotoiseksi piirakan päälle, koristele kaakaojauheella ja haluamillasi nameilla tai pähkinöillä.


2 kommenttia:

  1. Löysin sun blogin hetki sitte ja ihastuin heti!! Ihania reseptejä ja tätä mun on aivan PAKKO kokeilla!(;

    cookingwithmarion.blogspot.com
    mun kokkailublogi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, ihanasti sanottu! Kokeile ihmeessä, keittele vain tarpeeksi pitkään tuota maitoa ettei käy niinkuin minulle.. superäklömakea lopputulos, just hyvä siis! ;) Niin ja sun blogi näyttää tosi maukkaalle, jään seuraamaan!

      Poista