sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Pulled pork goes quesadilla ja mangosalsa

Olo on kuin olisi keksinyt jotakin mullistavaa; ensimmäisen pyörän tai hehkulampun. Tai ainakin kuvitellut keksineensä jotain mieletöntä kunnes tajuaa että se onkin jo keksitty. Voi naamapalmu. No, minä ainakin iloitsen tästä omasta ahaa-elämyksestäni ja paistattelen itseluodussa glooriassani hetken. Nopea googletus kuitenkin kertoo toista ja pulled pork quesadilla taitaa olla ainakin rapakon takana hyvinkin tuttua. Mutta kun meidän keittiössä tämä koko pulled pork -homma on ihan uusi juttu, tästä saa luvalla innostua ja lähteä kokeilemaan erilaisia variaatioita.

 - - - - - - - - - - - - - - 

kahdelle nälkäiselle

Tarvitset:

Tacomaustettu pulled pork

n. puoli kiloa (tai vähän enemmän) porsaan uunilihaa
purkki salsaa
pussi tacojauhetta
2-3 dl vettä

Sekoita tacojauhe ja lähes kaikki salsapurkista. Jätä salsaa tarjoiluun ja tortillojen väliin. Lisää joukkoon vesi ja sekoita. Kaada lihan päälle uunivuokaan. Anna hautua uunissa 150 asteessa kolmisen tuntia. Itselläni oli tuo pieni määrä lihaa uunissa neljä tuntia ja lihasta tuli aavistuksen kuivaa. Joten vähempi aika uunissa lienee paikallaan.

Poista läski, kalvot ja mahdolliset luut. Revi liha ja sekoittele sitä paistoliemessä.

Levitä tortillalätylle salsaa, revittyä possua ja päälle reilusti juustoraastetta. Taputtele toinen tortillalätty napakasti päälle ja laita uuniin paahtumaan (200 astetta) niin pitkäksi aikaa että tortillan pinta on kauniisti ruskistunut.




Mangosalsa

1 kypsä mango
muutama keltainen kirsikkatomaatti
pala avokadoa
pala punasipulia
lehtipersiljaa

Kuutioi pieniksi paloiksi, sekoita. Lisää joukkoon pieneksi hakattu lehtipersilja. Korianteri sopisi luultavasti hyvin myös, onhan se meksikolaiseen keittiöön kuuluva yrtti. Koska taasen korianteri niinikään ei kaveeraa minun kanssani, enkä minä mielellään sen, lehtipersilja on ihan ok.




Nopea guacamole

1 kypsä avokado (tai loput mitä salsasta jäi)
puolikas valkosipulinkynsi raastettuna
ripaus suolaa
1 tl limen mehua
ripaus cayenne pippuria

Pidän siitä että guacamole on paksua ja chunkya. Käytän pelkkää haarukkaa avokadon muhentamiseen ja mausteiden sekoittamiseen. Pienet sattumat eivät haittaa, tekevät vain soosista autenttisen tuntuista ja makuista.

Vinkkinen. Guacamolen tai avokadon tummumisen voi estää muutamalla pisaralla sitruunan- tai limenmehua. Voit myös tööpätä avokadon kiven valmiin guacamolesoosin pohjalle, näin väri pysyy kauniin vihreänä.



4 kommenttia: