sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Juhlalounas Maikkulan Kartanossa

Helmikuun alussa juhlistimme appeni pyöreitä vuosia juhlalounaalla Maikkulan Kartanossa. Maltoin jopa räpsäistä kuvat ennen syömistä jokaisesta annoksesta, mikä on mielestäni hyvä suoritus- jopa minulta! Kuvat ovat puhelimesta. Kuvien laatu on mitä on.

Olemme perheeni kanssa jo vakioasiakkaita. Tanssimme mieheni kanssa häitämme Maikkulan Kartanossa vuonna 2010 ja sen jälkeen joka vuosi käymme siellä syömässä joko äitien- tai isäinpäivälounaan. Ruoka on aina äärimmäisen herkullista, erityisesti lammasruuat, joita suosittelen lämpimästi tilaisuuden tullen maistamaan.

Juhlalounas oli katettu seurueellemme Lohikellarin rakennukseen. Ylimmästä kerroksesta oli upeat maisemat lumisen Oulujoen yli. Pelkästään jo miljöö ja kaunis kattaus vanhoine pitsiliinoineen oli elämys.

Alkupalaksi tarjoiltiin paahdettua punajuurta ja vuohenjuustomoussea. Lisäksi annoksessa oli herkullinen porkkana-sipulivinaigrette, rucolaa ja pinjansiemeniä. Äärimmäisen ihana aloitus aterialle.




Pääruokana oli poron sisäfilettä, kaarnikkakastiketta, savuporokermaperunoita ja paahdettuja juureksia. Maikkulan Kartanoon poro tulee Utsjoelta asti. Liha oli täydellistä: kypsyys, pehmeys, kastike.. kaikki!




Jälkiruuaksi nautimme crème brûléen hillojen kera. Koostumus oli pehmeän hytisevä ja sokerikuorrutus rapsahti juuri niinkuin kuuluukin. Mainio lopetus upealle lounaalle.




Miten sitä ihminen voikaan olla niin pyörryksissä syötyään mahansa täyteen hyvästä ruuasta. Kolmen ruokalajin (onnistunutta) ateriaa ei kovin usein tule syötyä, ja silloin kun sellaista saa, (vielä toisen valmistamana) on nirvana hyvin lähellä.



3 kommenttia:

  1. Wau mikä lounas. Itse olen käynyt Maikkulan kartanossa muutaman kerran buffetillallisella, mutta tuommoista pöytiintarjoiltua ateriaa en ole siellä koskaan syönyt, kannattaisi ilmeisesti kokeilla joskus sitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä! Nuo äitien- ja isänpäiväbuffetit ovat olleen oikein maukkaita myös. Pienellekin porukalle tekevät mielellään varauksia ja erityisruokavalioista bonuspisteet. ;)

      Poista
    2. Hitsi, pitääpä ottaa ihan asiaksi. Olen kait ajatellut aina että pitäisi kerätä isompi poukka jotta tuonne saisi sen varauksen.

      Poista