torstai 4. lokakuuta 2012

Pullapäivä - tahmeat vaahterasiirappipuustit

Sara La Fountainin ruokakirjassa Passion for Food on mainio ohje kanelisille ja tahmeille sisaruspullille. Pullien testaaminen on odottanut vain oikeaa hetkeä ja inspiroitumista. Kansainvälistä (tai ainakin ruotsalaista) kanelipullapäivää parempaa hetkeä ei varmaan tule ainakaan vuoteen, joten nyt hihat ylös ja pullataikinan kimppuun.

- - - - - - - - - - - - -

Tarvitset:

Taikina
5 dl maitoa
50 g tuorehiivaa tai 2 pss kuivahiivaa
1-2 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 kananmuna
n. 14-15 dl vehnäjauhoja
150 g pehmeää voita

Kanelisiirappi
1½ dl fariinisokeria
3/4 dl (vajaa desi) vaahterasiirappia
3 rkl hunajaa
2 rkl kanelia
3 rkl voita
muutama tippa vanilja-aromia

150 g pehmeää voita väliin
1 kananmuna voiteluun


Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, murenna tuorehiiva maidon joukkoon tai sekoita kuivahiiva jauhoihin. Lisää kaikki kuivat aineet (paitsi jauhot) ja kananmuna maitoon. Ala lisäillä jauhoja vähän kerrallaan, sekoita hyvin. Kun jauhoista on sekoitettu noin puolet maitoon ja massasta alkaa muodostua paksua taikinaa, vaivaa taikinan joukkoon pehmeä voi. Alusta loputkin jauhot. Anna taikinan nousta vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi.

Taikinan noustessa valmista kanelisiirappi. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja anna muutama minuutti kiehua kasaan. Nosta sivuun jäähtymään.

Kauli taikinasta ohut levy, siisti reunat. Levitä pehmeä voi taikinalevyn päälle, tiputtele kanelisiirappia reilusti päälle. Rullaa taikina pitkältä sivulta ja leikkaa pötkö 12:een osaan. Voitele vuoka ja nosta pullat pienin kohotusvälein vuokaan. Anna kohota, voitele munalla.



Ohje sanoo paistamaan pullia 200 asteessa alatasolla 20-25 minuuttia. Otin pullat pois uunista, mutta pullasta puolet oli vielä täysin raakaa taikinaa. Pops takaisin uuniin foliohattu päällä, lisää volaa ja kiertoilma päälle. Näin annoin olla vielä 10 minuuttia. Sammutin uunin ja pullavuoka sai lepäillä jälkilämmössä ainakin 15 minuttia. Yksi testipulla ei edelleenkään ollut läpikypsä, mutta muut olivat jo aika hyvin valmistuneita. Ehkä tämän kostean alaosan selitti osin myös pullien märkä täyte, joka valui vuuan pohjalle ja jätti taikinan kosteaksi. Mutta lopulta sain pullat sille mallille että niitä kelpasi syödä. :) Hyviä olivat.

Tahmeista kaneli-vaahterasiirappipuusteista tuli kovasti mieleen kansainvälinen kanelipullaketju Cinnabon. Cinnabonissa olemme mieheni kanssa käyneet muutaman kerran ulkomailla ja tekemäni pullan maku muistutti kovasti näitä tuotteita. Eipä ollut kaukana makuelämyksestä Arnoldsin Spinnykään.

Tavanomaisen tomusokerikuorrutteen tein tällä kertaa tomusokerista, muutamasta ruokalusikallisesta jogurttia ja teelusikallisesta sitruunamehua. Kuorrute odottelee jääkapissa aina seuraavaa pullahetkeä.


4 kommenttia:

  1. Mulla tuli heti nuo molemmat mainitsemasi pullat mieleen kun tämän näin :) Tosiaan, voin kertoa että eräätkin kerrat on Dubaissa asuessa tullut Cinnaboneja nautiskeltua ja Suomessa sitten taas Spinnyja Arnoldisista :) Voisimpa koittaa todellakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dubaissa mekin ollaan Cinnabonissa herkuteltu. :) Se ihana trooppinen chillatta vieläkin kutkuttelee mun kielen päällä mitä siellä herkuteltiin pullien kans.

      Poista
  2. Näitä pitää kyllä tehdä.:) Tarkenna vielä tuota kanelisiirapin ohjetta, mainitset siinä kahteen kertaan vaahterasiirapin. Onko toinen niistä tavallista siirappia?
    -Matleena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tee ihmeessä, toimii hyvin vaikka pistin loput pullat pakastimeen ja sulattelen sieltä aina välillä herkkuhetkiin. Nuo tuossa siirappiohjeessa on nyt tullut ihan selkeä virhe, sormet ovat juosseet näppäimistöllä nopeampaa kuin ajatus ehtinyt tulla perässä. Eli siis ensimmäinen "vaahterasiirappi" on fariinisokeria. Korjasin sen ohjeeseen. :)

      Poista