perjantai 5. lokakuuta 2012

Kiireisen arjen pelastaja, kormapurkki!

Niin paljon kuin rakastankin tehdä ruokaa, kauppojen hyllyt tarjoavat oivia tuotteita joilla saat arkiruuan nopeasti pöytään. Vaikka einekset eivät aina kuulukkaan ostoskärryyni, on muutama lemppari millä oikaisen arjessa. Yksi niistä on intialainen kormakastike. Tuunaan valmista kastiketta lisäämällä kanan joukkoon paistovaiheessa sipulia ja kastikkeeseen joko indonesialaista chilitahnaa, sambal oelekia, tai tuoretta chiliä. Valmis naan uunissa paahdettuna on loisto makupari kanakorman kaveriksi. Toim. huom. olen itse valmistanut joskus naanini alusta alkaen. Se on ollut mielestäni vähän pahaa. Miksi siihen tulee niin outo sivumaku? Kaupan on paljon parempaa.

Syy miksi erityisesti haluan kertoa teille tylsähköstä "valmisruuasta" on todella sujuva aasinsiltani pienen pieneen vinkkiin joka mullisti keittiömaailmani täysin!


Mikään ei ole niin ällöä kuin jauhaa suussaan sitkeää, kuivaksi paistettua kanaa. Oletteko koskaan miettineet miksi kiinalaisen ruuan liha on niin mehevää ja pehmeää? Jin Cuihong kirjassaan Kiinalaista ruokaa suomalaisessa keittiössä paljasti tämän salaisuuden. Marinoi kanasuikaleita 5-30 minuuttia tilkassa rypsiöljyä, suolaa ja parissa teelusikallisessa maissi- tai perunajauhoa. Paista liha sitten kuumalla pannulla öljyssä. Tätä ohjetta naudattamalla ette tule valmistamaan kanaa millään muulla tavalla. Maistettuasti kysyt varmasti: miksi kukaan ei ole tätä aikaisemmin kertonut?


Tällä tavoin valmistettuna kana on superpehmeää ja kosteaa. Jos tuntuu että kana kärtsää perunajauhon takia paistinpannuun, lorauta pieni tilkka vettä pannuun niin lähtee kanapalat liikkeelle eivätkä tartu toisiinsa niin helposti.




Oikein mukavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Välillä on kiva vähän oikaista ja käyttää valmiskastikkeita, ei sitä aina jaksa tehdä kaikkea alusta alkaen itse - etenkään sateisina ja kiireisinä syyspäivinä... Täytyypä joskus testata tuota kiinalaista kanavinkkiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, varsinkin sateisina päivinä. Tuo pikku perunajauhomarinadi tekee todellakin ihmeitä!

      Poista
  2. Voi nämä arjen pelastajat on joskus aivan oivallisia ja niitäkin on siis hyvä jakaa :) Kiitti kananpaistovinkistä - ei ollut tuttu aiemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saa potea huonoa omaatuntoa kun välillä haluaa ruuanlaitossa oikaista. :) Kokeilehan vaan tuota vinkkiä, mä olin ihan mind blown ku tein ekan kerran! :D

      Poista