perjantai 22. maaliskuuta 2013

Viikonlopun nachot jauhelihasoosilla

Tätä nachopeltiä meillä harrastetaan aika usein. Monesti se häviää parempiin suihin ennenkuin ehdin edes kameraa ajattelemaan. Tällä kertaa yritin edes vähän panostaa ulkonäköön, vaikka lopulta ruoka onkin yhtä mössöä kun salaattia ja sooseja kauhoo nachoilla menemään.

Nachopelti valmistuu nopeasti ja on paljon hauskempaa syötävää kuin tacot, joissa usein menee vain hermo ja mahaa ei saa täyteen millään. :)


- - - - - - - - - - - - - -


kahdelle

400 g naudan paistijauhelihaa
sipuli
pala paprikaa

pussi tacojauhetta
purkki taco saucea
loraus vettä

juustoraastetta

nachoja eli maissilastuja


Lämmitä uuni 225 asteeseen.

Paista jauheliha, kuutioitu sipuli ja paprika tilkassa öljyä kypsäksi. Lisää tacojauhe, sekoittele. Kaada joukkoon taco sauce ja purkin kautta loraus vettä. Anna hetki kuplia ja siirrä pois levyltä.

Levitä uunipellille ensin kerros nachoja ja päälle jauhelihakastiketta ja raejuustoa. Peittele keko uudestaan kerroksella maissilastuja, kastiketta ja juustoa. Päällimmäiseksi jätä muutama nacho ja juustoraastetta.

Laita koko komeus uuniin ja anna juuston sulaa ja päällimmäisten nachojen ottaa vähän väriä.

Tarjoa raikkaan salaatin, tuoreen guacamolen ja creme fraichen kera.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti