lauantai 1. joulukuuta 2012

Mausteiset vaaleat piparit

Pieni joulutunnelma pääsi vaivihkaa hiipimään meidän tupaan uunista leijailevien tuoksujen muodossa. Aloin leipomaan piparkakkuja, alusta asti itse. Juu-u. En ole koskaan tehnyt piparkakkutaikinaa. Olen aina luottanut pakastealtaan pettämättömän maukkaisiin taikinaklöntteihin. Tällä kertaa piparkakkutaikina oli tehtävä itse koska mielessä oli vaalea murotaikina melko tutuin maustein.

- - - - - - - - - - - - - -

Tarvitset:

1 ½ dl vaaleaa siirappia
2 dl sokeria
250 g voita
2 kpl kanelitankoa
3 kpl tähtianista
8-12 kpl kokonaisia neilikoita
3 tl inkivääriä
3 tl pomeranssinkuorta
2 munaa
2 tl ruokasoodaa
8 dl vehnäjauhoja





Murra kanelitangot muutamaan osaan, näin kanelin maku tulee taikinaan hieman voimakkaammin.

Kiehauta kattilassa siirappi, voi, sokeri ja mausteet. Anna hetki jäähtyä, sekoita joukkoon kananmunat. Sihtaa joukkoon osissa ruokasooda ja vehnäjauho. Sekoita taikina tasaiseksi. Anna kokonaisten mausteiden sekoittua taikinan joukkoon.

Anna piparkakkutaikinan levätä jääkaapissa 8-12 tuntia.

Poista mausteet vasta ennen kun alat kaulita taikinaa. Kauli taikina ohuehkoksi levyksi, painele muotilla kakkusia ja paista 175 asteessa 10-15 minuuttia, tai kunnes ovat kauniisti saaneet väriä.




Kakkusissa on ihana sitruksinen maku, pieni aniksinen tvisti tekee pipareista erilaisia ja erittäin maukkaita. Mukava vaihtoehto perinteisten tummien maustepipareiden tilalle.

2 kommenttia:

  1. Jeeee, kiitos kaunis ihanasta reseptistä. Meijän huushollissa on etsitty vimmaisesti nimenomaan vaaleiden pipareiden ohjetta, ja nyt tärppäsi! Perinteisiä pipareita tehtiin jo lokakuussa (hups!) ja nyt teki mieli jotain muuta. Tällä kokeillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella mukavasta ja piristävästä kommentista! Tämä on kyllä ihan parasta bloggailun antia. :) Tähtianista, tankokanelia ja neilikoita voi lisätä vielä rohkeamminkin taikinaan. Mukavaa joulun odotusta!

      Poista